Pentti Murole (oik.) haastoi kuulijansa YTK:n Pitkän kurssin tähtiluennolla unelmoimaan. Puheenjohtajana toimi Aalto PROn kehittämispäällikkö Timo Heikkinen.
Professori Pentti Murole on kirjoittanut laajan teoksen yhdyskuntasuunnittelun murroksesta toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Kirjassaan ”Ihmistä ei voi suunnitella – kiveä voi!” hän kertoo kollaasimaisin kuvauksin lähes 60 vuoden ajalta suunnittelijoiden ja päätöksentekijöiden ajatusmaailmasta. Paikoittain häkellyttävätkin tarinat liittyvät kaupunkien rakentamiseen, tiestön, joukkoliikenteen ja raideliikenteen kehittämiseen sekä mm. liikenneturvallisuuden parantamiseen, byrokratian kiristyvää ruuvia unohtamatta. Bisnestä Murole kuvaa ruuvin höllentäjänä; tulevaisuus tekee itseään tykö aina vaan nopeammin ja innovatiivisemmin. Media taas antaa oman tirkistysaukkonsa politiikkaan.
Poliitikkoja onkin kiittäminen monien uudistusten aikaansaajana, yllättäen ei siis niinkään insinöörejä, vaikka kuinka kyse olisikin yhdyskuntasuunnittelusta. Miltei elämän mittaisessa kirjassa kysymys on laajemminkin kulloisenkin ajan kuvasta ja tulevaisuuden visioista – kaiken kaikkeaan erikoinen ja hieno historiikki – persoonallisen miehen rohkea tapa ”sanoa asiat, niin kuin ne on”.
Suunnittelijan tulevaisuus on aina runsaan sukupolven päässä silloisesta nykyisyydestä
Pentti Murole itse kuvasi luentoaan ajatuksen virraksi, sellaiseksi mitä elämä itse asiassa on; hyppelyä asiasta toiseen, välillä näennäisen kaaosmaisesti, toisinaan tavoitteellisen systemaattisesti. Murole aloitti suunnittelijan näkökulmasta yhteiskunnallisen tulevaisuuden ennustamisen 50-luvulla, vaikka kertoikin sen olleen silloin, niin kuin nyttemminkin, melko mahdoton tehtävä. Sodan vuoksi tulevaisuuden unelmat ajoittuivat 1980-luvulle, joskin ammatillisesti tuolloin kuviteltu tulevaisuus ei sellaisenaan Suomessa oikeastaan koskaan toteutunutkaan. Monin paikoin 80-luvun tulevaisuutta elelemme vielä nytkin, samoin 2000-luvun alun kaavailuja; onko aikaikkuna siis pienentymässä, nopeutumassa?
Mitä kaikkea oikein tapahtuikaan verrattuna siihen, mitä uumoiltiin, niistä saa melkoisen kattavan kuvan tuosta 500-sivuisesta opuksesta, jota sopii päivitellä myös verkossa. Pentti Murole on nyttemmin myös aktiivinen blogisti, ajan hengen mukaisesti.
Pintaliitäjien ja lentävien autojen piti olla arkipäivää jo 1970-luvulla. Niitäpä tässä odotellaan. Onneksi Kekkonen puuttui tuolloin liikenneturvallisuuteen. 1990-luvun laman kurjimuksessa saatiin puhtia vientiin, huippusuorituksiin ovat yltäneet etenkin siltainsinöörit. Murolen mukaan suunnittelun disintegraatio on suuri haaste. Sen ongelmat näkyvät pahiten maanalaisessa rakentamisessa. Mitä hajautuneisuus ja kokonaisvaltaisen vuorovaikutuksen puute sitten tarkoittaakaan tämän päivän metropolialueen kehittämisessä, jossa tavoitellaan miljardisäästöjä palveluiden parantamisella? Visiohankkeet ja hyvinvoivat osaajat lyökää kättä, haastakaa itsenne!
Tulevaisuuteen ei uskalleta katsoa, menneisyys halutaan unohtaa
Työelämä on nykyisin kovin purskeista. Miten muutoksesta saadaan positiivinen voima, henki, toteutettavia unelmia? Meidän tulee uskaltaa unelmoida yhteisen ympäristömme kehittämisestä, joka toteuttaa paitsi laatua, myös hyvinvointia. Samaan aikaan byrokratian, politiikan ja bisneksen kolmiyhteisö hallitsee yhä. Hiljaa yhä vaan tuloaan tekee myös elinikäinen uuden oppiminen. Kolmannen iän opiskelu, ilman tarkoitusta harjoittaa sitä ammattina, aktiviteetit vapaa-ajan työssä, vahvistuvat pikkuhiljaa myös Suomessa. Koulutus on kova sana, mutta kuinka ihmeessä voimme yhä potea innovaatiovajetta?
Yhdyskuntasuunnittelussa strategioissa lienee fokus mm. uusissa teknologioissa ja esim. melun ja ilmaston ongelmien haltuunotossa. Juna kulkee. No, kunnallistekniset järjestelmät ovat nykyisin ihan jees. Pullonkauloja löytyy, infra-puolelta ainakin. Mutta olemmeko ihan oikeasti mukana globaalin urbanisoitumisen haasteiden ratkomisessa? Maailman suurin kriisi on slummiutuminen – 20 % väestöstä asuu slummeissa, kaupungeissa 50 %. Ja entä me yksinasuvat, jonka ehdoton kärki on täällä meillä koto-Suomessa? Tukevatko nykyiset asunto-ohjelmat sinkkuja, tai eläkeläisiä? Maankäyttö on hidasvaikutteinen, tarvitaan erilaisia toimenpideyhdistelmiä. Miten siis synnytämme 
ympäristön, jossa pointti on unelmissa ja oikeissa toteumissa? Tarvitaan suunnittelijoita, rakentajia, kontrollia ja isäntiä - virtuaalimalleja ja päätöksentekijöitä. Taiteilijat, teekkarit ja asukasyhteistyö, tervetuloa! Bittinikkarit ja bisneksen valopäät, onneksi meillä on myös teidät!
Mitä voimme saada aikaan elämässämme?
Kuulijoita Aalto-yliopiston salissa oli ison miehen kourallinen ainakin; arvioilta vähintäänkin 60 kiinnostunutta opiskelijaa, ammattilaista ja asiantuntijaa. Puoli tuntia hujahti kommentointiin ja uusia näköaloja hyväilevään keskusteluun, sepä oli huikeaa.
Miten raikkaita mielipiteitä nuori arkkitehti- ja insinööriloisto omaakaan, miten visionäärisiä ovat liikennesuunnittelijat, alue- ja yhdyskuntasuunnittelun toimijat ja muut edelläkävijät! Peräänkuulutettiin ylipätevien ihmisten haastamista isoihin ratkaisuihin, vaikkapa kehitysmaiden ja slummiutumisen ongelmien ratkaisijoina. Hallinnan illuusio estää pahimmillaan päätöksenteon ja uudet innovaatiot. Kiitettiin opetusta ja yhteistyötä kaupunkisuunnittelussa, hyviä alumniverkostoja. Kirottiin itse luomiamme kontrollin latistamia systeemejä, jotka pukkaavat latistavaa vastakaikua luovalle innolle. Onko meillä riittävästi proaktiivista suunnitteluotetta? On selvitettävä reippaasti, mikä on mahdollista juuri heti nyt; on kovin helppoa hukkua prosessin solmumaisuuteen. Tarvitaan myös aikaa pohtimiseen, lisäksi on uskallettava ottaa pieniä riskejä, isojakin.
Murolen armollinen tehtävänanto meille kaikille suunnittelijoille ja tekijöille on yksinkertainen: ollaan iloisia työtä tehdessämme, unelmoidaan yhdessä! Kunpa voisimme tuntea kulttuurin sulan herkän kosketuksen tai kirjoittaa vaikkapa runon omasta kaupungistamme!
YTK:n Pitkän kurssin johtaja ja iltapäivän puheenjohtajana toiminut kehittämispäällikkö Timo Heikkinen Aalto PROsta kiteytti fiiliksensä: koskettavaa, kuinka maailma koostuu hälystä ja kollaaseista, tajunnan virrasta. Olennaista on löytää olennainen - iloa tuova päräyttävä tunne.
Uskalla siis kysyä, uskalla ajatella isosti, uskalla ajatella ihan itse! Tarvitsemme luottamusta, arvon antoa. Unelmia vai utopiaa?
Teksti ja kuva: Erja Laurila, Aalto PRO
Lisätietoa YTK:n Pitkästä kurssista aaltopro.fi/ytkpitka
Lisätietoa puhujasta ja hänen teoksestaan: www.penttimurole.fi/.